Irtiottoja arjesta

Aina silloin tällöin sitä havahtuu huomamaan elämän pyörivän samaa rataa päivästä toiseen. Päivät menevät sekaisin samanlaisuutensa takia. Suorittaminen, deadlinet, järjestöhommat ja arkinen pakertaminen täyttävät opiskelijan elämän kuin huomaamatta. Vaikka arjessa ei itsessään mitään vikaa välttämättä olekaan, elämässä tarvitsee välillä irtiottoja. Pitää muistaa nauttia elämästä.

From Bratislava with love
Jokaisella on oma tapansa tempaista itsensä irti arjesta. Irtiotto voi olla esimerkiksi päiväreissu uuteen kaupunkiin tai kylpylässä vietetty hemmottelupäivä. Itselleni matkustaminen on paras irtiotto jokapäiväisestä elämästä. Seikkaileminen uudessa kaupungissa ystävien kanssa on aina ollut allekirjoittaneelle sitä elämän parasta aikaa. Uudet paikat, uudet ystävät, nähtävyydet, vaeltaminen pitkin uuden kaupungin katuja. Sitä on onnellisuus.

Jos elämä tuntuu olevan täynnä stressaavia asioita, on hyvä aika irtautua arjesta, ladata hieman akkuja. Jokainen meistä tarvitsee välillä jotain uutta ja ihmeellistä. Jotain mikä kutkuttaa mahan pohjassa. Elämä kaipaa mahanpohjassa lenteleviä perhosia ja valitettavasti arki ei juuri saa noiden perhosten siipiä lepattamaan. 


Vietin sunnuntain Bratislavassa ja voi pojat sitä onnellisuuden määrää. Vaikka reissu kesti vain päivän, olin rentoutuneempi kuin aikoihin. Kaikki opintojen aiheuttama stressi kaikkosi kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Niinä hetkinä, kun olet onnesi kukkuloilla vailla huolen häivää, sitä huomaa eläneensä liiaksikin arjen vankina. Elämän ei pidä olla jatkuvaa suorittamista ja stressaamista. Elämästä on lupa nauttia. Eikä mikään lataa akkuja paremmin kuin lyhyt irtautuminen arjesta.

Irtaudu siis välillä opinnoista, töistä, järjestöhommista tai mikä ikinä sinun arkesi täyttääkään.
Nauti elämästä!

-Mirka

-------------------------------------------

Sometimes you notice that your life is just the same day after day after day. As a student you are often stressed out about deadlines, exams and other school work. You kinda forget to enjoy life while trying to live up to the expectations. It is important to remember to enjoy life, to flee from your everyday life. To do something you don't do every day, like go for a trip. 

Remember to enjoy life!

-Mirka


Kommentit

Suositut tekstit