Hay, hermanos muchísimo que hacer

Tämänkertaisen blogiotsikon"Vielä on, veljet, hyvin paljon tehtävää" on Perun kansallisrunoilijan César Vallejon (1892-1938) tunnettu ja monessa yhteydessä lainattu viesti lukijoilleen. Se tuntui omassa mielessäni varsin hyvältä näin harjoittelukauden päättyessä huomenna perjantaina 31. maaliskuuta. Takana on kolme kuukautta varsin tiivistä työskentelyä hyvin erilaisissa olosuhteissa mihin kotimaassani olen tottunut. Harjoittelupaikan työtehtävien suhteen kaikki odotukseni täyttyivät enemmän kuin hyvin; toimessani olen saanut aktiivisesti osallistua päivittäisiin toimintarutiineihin, työn suunnitteluun sekä osallistumaan aktiivisesti vertaisryhmä- ja perhetoimintaan.

Mutta elämä täällä Perussa ei ole ollut vain työntekoa. Olen seurannut tiiviisti paikallista yhteiskuntaelämää ja -keskustelua, mitä täällä oloni aikana on leimannut kaksi erityistä tapahtumaa. Toinen oli paikallisissakin olosuhteissa jättimäisen Odebrecht -korruptiovyyhden paljastuminen. Tätä vyyhtiä purkaessa epäilysten alaiseksi on noussut kansakunnan entisiä presidenttejä, pienemmistä herroista (ja rouvista) nyt puhumattakaan. Mutta pari viikkoa sitten perulaiset saivat ainakin hetkeksi uutta ajateltavaa kun ylänköalueelle (La Sierra) kertyneet poikkeuksellisen valtaisat sadevesimäärät purkautuivat laajoina tulvina tuhoten kaiken edellään. Täällä pääkaupungissakin oli usean päivän ajan pitkähköjä katkoksia vedenjakelussa kun tulvavedet rikkoivat vedenpuhdistamot. Kansakuntaa kohdannut luonnonkatastrofi on saanut paikalliset ihmiset ojentamaan auttavan kätensä hädänalaisille joilta käsittämättömällä voimalla virranneet tulvavirrat ovat vieneet kaiken omaisuuden. 

Tähän katastrofiin ja erityisesti sen jälkiselvittelyyn on liittynyt myös paljon poliittista peliä, syyttelyä ja henkilökohtaisten irtopisteiden keräämistä. Kuinkas ollakaan. On käynyt ilmi että aiempina vuosina on viranomaisbudjeteissa määrätty paljonkin varoja näiden - nyt siis tapahtuneiden onnettomuuksien - ehkäisyyn. Rahat ovat kuitenkin käytetty muihin tarkoituksiin. Jotain samanlaista ongelmallisuutta liittyy myös omaan harjoittelualaani. Periaatteessa Perun lainsäädäntö lupaa ja velvoittaa viranomaisia tarjoamaan hyviä ja monipuolisia palveluja kaikille erityislapsille heidän asuinpaikastaan ja/tai sosiaalisesta asemastaan huolimatta. Käytännössä tilanne on kuitenkin valitettavasti jotain muuta. Ehkä lainsäädäntöä tältä osin on tehty enemmänkin kansainvälisen paineen alaisena - nythän ainakin periaatteessa voidaan väittää asian olevan kunnossa kansainvälisessä vertailussa. Vaikka Suomessa tilanne onkin toki toinen, on syytä meidänkin yhteiskunnassamme valvoa sitä ettei lainsäädännöstä erityisesti sosiaalisten palveluiden suhteen tule pelkästään lupauksia "yhdeksästä hyvästä ja kymmenestä kauniista". Varsin tuore esimerkki on laki sosiaalipalveluiden omavalvonnasta joka ei ainoastaan oikeuta, vaan myös velvoittaa sosiaalialan henkilöstön puuttumaan työssään havaitsemiin epäkohtiin. Kysyä voi aiheellisesti missä määrin laki suojelee epäkohdista ilmoitusta tekevää virkamiestä, joka tässä suhteessa monessa tapauksessa asettuu vastakkain paikallisen poliittisen hallintokoneiston kanssa. 

Lähialueiden kriisit ovat näkyneet omassa harjoittelupaikassani ja asuinpaikassani lisääntyneenä venezuelalaisten määränä. Monet nuoret venezuelalaiset ovat äänestäneet jaloillaan maan nykyhallinnon poliittista ja taloudellista linjaa vastaan. Peru ja toinen naapurimaa Kolumbia ovat pystyneet tarjoamaan näille nuorille töitä, toimeentuloa ja erityisesti elämän vakautta jota Venezuelan johto ei kansalleen osaa ja/tai tahdo tarjota. Sääli sinänsä, koska Venezuela monien muiden Etelä-Amerikan maiden tavoin on luonnonvaroiltaan rikas maa ja alueen mahdollisuudet esimerkiksi matkailun kehittämiseen ovat vertaansa vailla.

Näin kolmen kuukauden maassa olon jälkeen voisi tietysti miettiä mitä erityistä tulen kaipaamaan Perusta. Erityisesti tulee mieleen paikallisten ihmisten ystävällisyys ja välittömyys - niin paljon kuin se kliseeltä tuntuukin. Heti perässä ajatukset siirtyvät ruokaan; perulainen ruokakulttuuri on vaatimattomastikin sanottuna rikas ja monipuolinen. Täällä viettämäni ajan kuluessa päivälämpötilat ovat harvoin laskeneet alle 30 asteen. Tätä hellettä nyt en isommin kaipaa vähään aikaan vaan ilolla siirryn seuraamaan kotiseudulle kevään etenemistä. Ja kun on viettänyt kolme kuukautta kohtuullisen kaoottisen liikenteen parissa, voi rovaniemeläinen kaupunkielämä tuntua ensi viikolla poikkeuksellisen hiljaisena. Ehkä liiankin hiljaisena.

Pääkaupunki Lima yllätti monessa suhteessa. Vaikka se onkin liki kymmenen miljoonan asukkaan kaupunki, tuntui se varsinkin näillä loppumetreillä varsin inhimilliseltä. Toisin kuin ehkä voisi odottaa, Limassa on paljon kulttuuritarjontaa kaikille aisteille. Ja hyvin kohtuulliseen hintaan.

Näin lopussa on aiheellista esittää kiitokset niille joille se kuuluu....ensisijainen kiitos työharjoittelupaikalleni Cerrito Azul'ille hyvistä ja kasvattavista työtehtävistä ja kokemuksista. Iso kiitos myös CIMO:lle jonka kautta tämä harjoittelupaikka järjestyi ja jolta sain harjoitteluun liittyvän rahallisen tuen. Vilpitön kiitos yliopiston tiedotusosastolle annetusta blogikirjoittamisen mahdollisuudesta, kuin myös yliopiston kielikeskukselle - ja erityisesti opettaja Gabriel Chavez'ille -  hyvistä espanjan kielen opintomahdollisuuksista. Kiitos myös lukijoille jotka tätä blogiani ovat lukeneet.

Paluumatka on siis edessä tänään. Luvassa useampi tunti istumista lentokoneessa ja Suomeen saavuttua junassa. Ensi maanantaina takaisin normiarjessa, opintojen ja töiden parissa. Mutta oikein hyvä niin, sillä kuten César Vallejo asian jo ilmaisi: "vielä on, veljet, hyvin paljon tehtävää"

Erityislapsille järjestetty uimakilpailuturnaus. Meteli ja tunnelma olivat kirjaimellisesti katossa kun lapset ja omaiset kannustivat omiaan.

Kulttuurin - ja erityisesti kuvataiteen - ystäville Lima tarjoaa paljon mielenkiintoisia museoita.

Tyyni valtameri ei ole täällä koskaan liian kaukana.

Iltauinnilla Callaon satama-alueen lähistöllä hiukan ennen auringonlaskua.

Päivä päättyy täällä Perussa usein kauniiseen auringonlaskuun. Tyynen valtameren toisella puolella alkaa uusi päivä.