Väliinputoaja

Kun kesällä sain tietää päässeeni opiskelemaan teollista muotoilua, olin totta kai iloinen, mutta samaan aikaan huolissani taloudellisesta pärjäämisestäni – minä kun olin jo käyttänyt 34 opintotukikuukautta sosionomin ammattikorkeakoulututkintooni. Kipitin siis heti seuraavana päivänä Kelaan, jossa mukava nainen vastasi ystävällisesti kaikkiin mieleeni nousseihin kysymyksiin. Sain tietää, että opintotukea korkeakouluopintoihin voin maksimissaan saada 64 kuukautta, sillä uudet opintoni ovat alkaneet 1.8.2014 jälkeen. Ja tästä kun vähennetään jo käyttämäni 34 kuukautta, oli minulla opintotukea käytettävissä enää 30 kuukautta. Tuet siis riittäisivät 3 vuotta ja 3 kuukautta normaalilla 9 kuukauden vuosittaisella tukiajalla. Onnekseni, opintojen alettua selvisi, että aiemmasta tutkinnostani johtuen, minun ei tarvitse suorittaa kandin tutkintoa ”uudestaan”, vaan saatan päästä siirtymään maisterivaiheeseen jo toisena vuonna, muotoilun perusopinnot suoritettuani. Nopeampi valmistuminen? Kyllä kiitos!

Tein sosionomin tutkinnon aikana osa-aikatöitä, joten minun ei tarvinnut nostaa opintolainaa lainkaan. Asia oli minulle siis täysin uusi, joten Kelan nainen kertoi myös siitä. Hän kuitenkin unohti mainita pienen (ja ainakin itselleni merkittävän) yksityiskohdan, jonka onneksi ymmärsin itse tällä viikolla selvittää. Opintolainahyvityksen piiriin kuuluvat opiskelijat, jotka ovat aloittaneet ensimmäiset korkeakouluopintonsa 1.8.2014 tai sen jälkeen. Opintolainahyvityksessä Kela siis maksaa osan opintolainasta, mikäli tutkinto suoritetaan määräajassa. Koska olen aloittanut ensimmäiset opintoni korkeakoulussa läsnä olevana ennen 1.8.2014, kuulun hyvityksen sijaan opintolainavähennyksen piiriin. Kyseessä on siis verovähennys, jonka voi saada, mikäli tutkinto suoritetaan määräajassa. Opintolainavähennyksen voi kuitenkin saada vain ensimmäiseksi suoritetun vähennykseen oikeuttavan tutkinnon perusteella ja oikeus siihen tulee käytetyksi, vaikka opiskelija ei olisi nostanut opintolainaa näiden opintojen aikana. Minulla ei siis ole mahdollisuutta kumpaankaan, vaikken ole aiemmin nostanut euroakaan opintolainaa.


Ymmärrän toki, että sääntöjä on tehty ikuisten opiskelijoiden vähentämiseksi ja ihmisten saamiseksi mahdollisimman nopeasti työelämään. Alle kaksikymppisenä on kuitenkin vaikeaa oikeasti tietää, mitä isona haluaa tehdä ja Byroslavia-Suomi näyttää tehokkaasti pienentävän ihmisten mahdollisuuksia alanvaihtoon. Kiitoksena määräajassa suoritetusta ammattikorkeakoulututkinnosta ja lainanoton sijaan työssä käymisestä, sain maksaa takaisinperittyä opintotukea useita satoja euroja ja menetin samalla mahdollisuuteni minkäänlaisiin porkkanoihin seuraavien tutkintojen suhteen. Keppiä kuitenkin näyttää tulevan yhä edelleen, mikäli hallituksen suunnitelmat opintorahan leikkaamisesta ensi syksynä toteutuvat. Taidanpa aloittaa jälleen osa-aikatöiden etsimisen…

-Johanna

//

The Finnish student loan compensation or student loan tax deduction doesn´t really support people who are doing their second degree even though I didn´t have any loan from my previous degree. And the government is also planning to cut the study grant next fall. I think I´ll start to look for a part-time job…


-Johanna

Kommentit

Suositut tekstit