Jos metsään haluat mennä nyt

Syksy on aina ollut minulle se aloitus uuteen vuoteen, sillä tuntuu, että kaikki uudet asiat alkavat rullailemaan juuri silloin.

Syksy on kaikin puolin myös hyvin yllättävää aikaa. Samanaikaisesti sitä nauttii, kun ilmat viilenee, kynttilät syttyy ja villasukat löytävät tiensä jalkoihin. Kesän tuntu ja huolettomuus viipyilee vielä hetken ilmassa. Kääntöpuoli on taas jotain ihan muuta; säkkipimeys, kankeat kahdeksan aamut ja hiljalleen hiipivä kiire. Kaikki tunnistavat ihan varmasti nämä piirteet. Ainakin omalla kohdallani kaikki tämä tulee joka ikinen vuosi aivan yllättäen, enkä koskaan ole siihen varautunut, en koskaan. Kolmas vuosi Lapin yliopistossa ja viides vuosi korkeakouluopintoja ei ole vieläkään minua opettanut. Opinkohan koskaan?

Järjestelmällinen ihminen paahtaa päivät toisensa jälkeen täysillä ja odottaa viikon ainoaa luentovapaata päivää kuin kuuta nousevaa; kunnianhimoiseen suunnitelmaan kuuluu aamulla aikaisin ylösnouseminen, kahvikupin kanssa tietokoneen ääreen asettautuminen ja Wordin avaaminen. Esseepinot vaan hupenee. Ai niinkö? Aamu on kankea, kolmas kuppi kahvia eikä konekaan tahdo tänään käynnistyä. Ulkona paistava syyskuun aurinko vain irvailee säteillään.


 
Ajatusbreikki. Villapaitaa niskaan, tuoreet kahvit termariin, reppu selkään ja fillarilla Oukun luontopolulle. Rovaniemessä vähintään top kolmeen yltää se,  että luonnon lähelle pääsee 10 minuutissa - aina silloin, kun sitä kovimmin tarvitsee. Minä en ole mikään maailman kovin luonnossa liikkuja, mutta pohjoisen asukki silti. Aikaisemmin olen ihmetellyt kommentteja ”luonto on parasta terapiaa” jne. No kieltämättä, myönnettävä on, vaikka kovin kornilta se kuulostaakin, että onhan se. Parin tunnin hilpaisu lähimettässä aivan autiolla luontopolulla on kyllä parasta sielunhoitoa.

Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan jos motivaatiota ja happea saa ihan läheltä. Eikä tarvitse pakkautua uusimpiin vaelluskenkiin tai suunnitella ulkoilureissua viikkokausia jos kaipaa metsään. Joskus on vain hoksattava, milloin mieli halajaa ruskamettään. Mieli täynnä uutta virtaa avustaa varmasti sen väsähtäneen tietokoneenkin käyntiin.



Niin ja syksy on myös yhden uuden alku myös minulle. Täällä tulevana lukuvuonna uutena opiskelijablogistina kirjoittelee kolmatta vuotta Lapin Yliopistossa aloitteleva hallintotieteiden opiskelija. Ikuisuusopiskelija ja pohjoisen tyttö, joka rakastaa kaupunki- ja hipsterikulttuuria, mutta ei lähtisi Lapista pois kulumallakaan. Tästä näkövinkkelistä tutkiskellaan sitä, miltä elämä maistuu opintojen ohella ja mitä parasta Rovaniemi tarjoaa. Jos sinustakin tuntuu, että täällä on hyvä olla ja elää ja nostit juuri käden ylös, niin hyppäähän kelkkaan tulevaksi vuodeksi!


Terkuin, 

Emmi Karjalainen

Kommentit

Suositut tekstit