Joulun odotusta..

Jouluun on enää 11 yötä jäljellä. Tuntuu, että syksy on mennyt ohitse aivan varkain. Joululoma on yliopisto-opiskelijoilla yleensä kohtuullisen pitkä. Tapoja viettää joululomaa on yhtä monta, kuin on opiskelijoitakin.
Jotkut painavat niska limassa töitä koko loman ajan, eli käytännössä lomaa ei siis olekaan. Rovaniemen kauppakeskusten myymälöissä työskentelevät tuntevat tämän kyllä nahoissaan, sillä liikkeet pidetään avoinna erikoislupien turvin Joulun ajan kaikkina päivinä. Kyllä, mukaanlukien joulupäivä, tapaninpäivä ja uudenvuodenpäivä.
Toiset taas nauttivat lomasta hyvän ruoan ja juoman äärellä tärkeiden ihmisten seurassa ja aloittavat uuden vuoden hyvin rentoutuneena, mutta ehkä jonkin verran köyhempänä ja pulleampana... Tämä on henkilökohtainen suosikkini. Yleensä joululoma kuluu perheen ja ystävien kanssa ja ennen loppiaista jo alkaakin tuntumaan, että voimat ovat palanneet ja olisi aika palata opiskelujen pariin.
Päättävätpä jotkut opiskelijat lähteä jopa maasta loman ajaksi. Viimeisin vaihtoehto tuntuu tällä hetkellä Joulun ihanuudesta huolimatta parhaalta mahdolliselta, sillä ulkona on pakkasta jo ties kuinka monetta viikkoa putkeen. Viime aikoina on tullut istuttua neljän seinän sisällä aivan liikaa ja siksi tuntuukin, että tältä erää se riittäisi. Monta viikkoa kestäneet flunssat ovat verottaneet liikkumiskykyä tehokkaasti ja samalla on kadonnut motivaatio käyttää sisällä istuskelua hyväksi ajatellen kouluhommien tekemistä. Joululoma tuntuu olevan tänä vuonna, jos mahdollista, edellisvuosia tarpeellisempi ja näillä näkymin tammikuussa opiskeluihin palaa ruskettunut ja energinen opiskelija.
Rauhallista, voimaannuttavaa ja ihanaa Joulua kaikille!

Kommentit

Suositut tekstit