Circuit bending - piirilevy uuteen uskoon

Viime talvena yliopistolla taiteiden tiedekunnassa oli vierailulla Kokeellisen elektroniikan seura KOELSE ja he pitivät parin päivän mittaisen työpajan, jossa opiskelijat modasivat elektronisten laitteiden piirilevyjä. Käsittelyssä oli vanhoja kameroita, sähköurut, elektroniikkapelejä ynnä muuta sellaista. Tavoitteena heillä oli löytää piirilevystä ääniä ja tehdä niistä sitä kautta kokeellisia soittimia.

Harmikseni todistin tätä työpajaa vain sivusta seuraten kaverini tutkimusmatkaa pienelektroniikan noise-esteettisessä maailmassa, sillä en tyhmänä opiskelijana tajunnut osallistua työpajaan. Onnekseni viime syksynä täällä pidettiin hieman erilainen työpaja, mutta samankaltaisuuksia KOELSEn meininkiin oli halutessaan mahdollista ottaa mukaan.

Kolvi & Koodi -työpajassa tutuistuimme erilaisiin sensoreihin ja tarkoituksena oli saada niiden havainnot Arduino-piirilevyn kautta tietokoneelle, ja sitä kautta jalostaa yksinkertaisista sensorien havainnoista interaktiivisesti käyttäytyviksi kojeiksi. Kolme päivää oli vain raapaisu tästä kaikesta ja oma aika meni lähinnä kolvin kanssa kikkaillen ja elektroniikkaleluja modaillen. Kipinä Arduinon haltuunottoon vakavammin elää tulevissa työpajoissa.

Nyt toissapäivänä ostin kolmen euron leikkisähköpianon kirpputorilta ja hetken hupailevan soitannan jälkeen keksin idean modata sen uuteen uskoon. Ei muuta kuin kolvin ostoon Prismaan samalla, kun jääkaappi saa täytettään maitopurkeista. Kolvi ei ole edes kovin kallis investointi - 9,90 € maksaa 60 watin kolvisetti, jossa on tinat ja muuta härpäkkeet mukana.

Kun kolvi kärysi kuumana pöydällä, löysäsin lelupianon ruuvit ja aukaisin kotelon. Sen alla oli siististi pakattu, hieman heikoin johdoin varustettu piirilevy, josta tunnistin melko nopeasti härpinnänkohteeni. Pianon sisäinen kaiutin sai kaverikseen johdonpätkät, josta ääni kulkee 3,5mm plugiin ja sitä kautta pianon voi kytkeä vahvistettuun äänilähteeseen. Toinen muutoksen paikka piirilevyllä, oli säätövastuksella (potentiometri) tavallisen vastuksen korvaaminen. Näin mahdollistin äänen taajuuden muuntelun eli pitchaamisen.

Nyt käsissäni on hyvin yksinkertainen syntetisaattorin pikkuveli, joka saa todellisen luonteensa esiin, kun se vielä kytketään efektipedaaleihin, joissa eteerinen äänimaailma piileksii. Laitoksessani ei ole mitään järin ihmeellistä alan piireissä tapahtuvien modailujen mittasuhteissa, mutta se onkin tässä tapauksessa toisarvoista, sillä tiistain leppoisasta tunnelmasta repii iloa vielä moneksi muuksi illaksi kevyellä mediataiteellisella kojeellani.

Kommentit

Suositut tekstit